Kukaan ei voi enää tänä päivänä kieltää verkkokauppojen merkittävyyttä. Verkkokauppa-ala kehittyy ja muuttuu nopeaan tahtiin, mutta niin teemme myös me kuluttajat, sillä olemme tänä päivänä yhä vaativampia asiakkaita. Verkkokauppojen nousukaudesta kertoo vahvasti se seikka, että kasvu alalla on ollut jo useamman vuoden ajan vakaata, eikä sillä ole juurikaan ollut väliä, mitä muilla markkinoilla tapahtuisi. Olivat sitten muut markkinat nousussa tai laskussa, verkkokauppojen kasvu vain jatkaa ylöspäin.

Verkkokauppojen ala kasvaa ja kehittyy ajan mukana

Verkkokauppojen merkittävä kehitys on heijastunut myös yleisesti koko kaupan alaan. Teknologian kehitys on tietysti tässä pisteessä äärimmäisen tärkeä. Teknologian ansiosta valtavia uudistuksia odotetaan niin verkkokauppoihin kuin perinteisiin kiviljalkakauppoihin. Datan ja tekoälyn hyödyntäminen, entistä räätälöidympi asiakaskokemus, nopeammat toimitukset ja ympärivuorokautinen palvelu ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, mitä verkkokauppojen valtava nousukiito on saanut kaupan alalla aikaan.

Kuten yllä jo mainitsimme, verkkokauppojen tasainen kasvu jatkuu vuodesta toiseen. Tutkimusten mukaan valtavaa kasvua on nähty erityisesti päivittäistavaroiden verkkokaupan osalta, sillä siinä missä perinteiset verkkokaupat kasvoivat esimerkiksi vuosien 2017 ja 2018 aikana vajaa 10 prosenttia, päivittäistavaroiden myynti verkossa kasvoi uskomattomat 88 prosenttia. Tähän kasvuun löytyy yksinkertainen selitys – me suomalaiset ostamme verkossa yhä enemmän ja enemmän.

Siinä missä nettiostosten määrä on lisääntynyt huimasti, on myös mobiililaitteiden käyttö näiden ostosten tekemiseen saavuttanut murrospisteensä. Ostoksia tehdäänkin tänä päivänä yhä enemmän puhelimilla ja tableteilla, ja esimerkiksi vuonna 2018 Tilastokeskuksen tuottaman tutkimuksen mukaan jopa puolet 25–34 vuotiaista suomalaisista oli kyseisen vuoden aikana tehnyt ostoksia verkossa nimenomaan puhelimella. Koko väestön keskuudessa samainen luku ei ollut aivan yhtä suuri, noin 25 prosenttia, mutta tämä kertoo paljon siitä, kuinka nettishoppailu muuttuu ja kehittyy ajan myötä.

Päivittäistavaroiden verkko-ostosten ja mobiililaitteiden käytön huikeaa nousua tulevat värittämään myös teknologian mullistukset, joiden uskotaan tekevän nettishoppailusta entistä helpompaa, nopeampaa ja tehokkaampaa. Erityisesti räätälöity ostokokemus, kohdennetut mainokset sekä videon, äänen ja jopa lisätyn todellisuuden hyödyntäminen verkkokaupoissa (ja sen myötä mainonnassa) tulevat lisääntymään. Verkkokaupat toden totta elävät suuria muutoksen aikoja, joihin me kuluttajat olemme omilla vaatimuksillamme ja mieltymyksillämme vaikuttaneet varsin suuresti. Se, miten verkkokaupat tulevat lähitulevaisuudessa kehittymään, on mielenkiintoinen ja jännittävä prosessi.